Professional & Home Cinema

Myös aina ystävällinen huippuammattilaisten suunnittelupalvelu käytössäsi veloituksetta

Parhaat elokuvat ja parhaat DVD-levyt

Lämpimästi tervetuloa elokuvasivullemme! Sivulle on kerätty parhaita elokuvaharrastajan elokuvia teknisesti parhailla DVD- ja Blu-ray-levyillä.
Olemme keränneet alla sopivia filmejä aikuiselle, joka haluaa laajentaa elokuvamakuaan useimmiten teinipojille kirjoitetuista Hollywood-tuotteista. Suurin kotiteatterin tarjoama etu lieneekin juuri mahdollisuus katsoa elokuvataiteen parhaita teoksia,
joita vain harvoin näkee pienen maan elokuvateattereissa.


Hyviä aloituselokuvia voisivat olla esim. Cinema Paradiso, ja kaksiosainen Jean de Florette / Manon of the Spring. Syöksylaskuharrastusta ei
kannata aloittaa olympiarinteestä, eikä elokuvaharrastusta Brakhagesta :)
Elokuvasivu on siirretty edellisestä sivustostamme, eikä ole levyjen osalta ajantasalla. Esimerkiksi Criterion on tuottanut ahkerasti Kiarostamin varhaistuotantoa, ja DVDBeaverin arvosteluista löytyvät uusimmat ja parhaimmat versiot elokuvista.

Levyt ovat alkuperäisessä kuvasuhteessa, alkuperäisellä äänellä, ja tekstitetty englanniksi; laajakangaselokuvat ovat anamorfisia, ellei toisin mainita.
Kaikista levyistä on mainittu myös aluekoodi, muiden kuin R2 tai R0-levyjen, tai Blu-rayllä RB tai R0, toisto vaatii aluekoodivapaan soittimen.
Aluekoodivapaan eli Region code free DVD- tai Blu-ray-soittimen voi ostaa valmiina, myös vanhoja soittimia modifioidaan.

Parhaat elokuvat parhailla levyillä, satunnaisessa järjestyksessä:

The Passion of Joan of Arc / Carl Theodor Dreyer, RB Masters of Cinema Blu-ray, Voices of Light; elokuvataide alkoi tästä.
Sansho the Bailiff / Kenji Mizoguchi, "ilman armoa ihminen on vain peto"; RA Criterion tai RB Masters of Cinema Blu-ray. Tarinallinen, aloittelijalle hyvin sopiva, humaani, joskin varsin epätasainen teos.

Late Spring / Yasujiro Ozu, RA Criterion Blu-ray, ja muut Noriko-trilogian osat: Early Summer; R1 Criterion USA on filminkaltainen, ja teksti hyvä, harmaa, RB BFI UK Blu-ray on terävämpi, teksti valkea, suositus Criterion, rajaus ehkä kauniimpi? Tokyo Story; RA Criterion USA Blu-ray, R0 Shochiku hieman seepian sävyinen. Pakko-ostos on myös R1 Eclipse USA Late Ozu-boksi, sisältäen elokuvat Early Spring, Tokyo Twilight, kohtalainen Equinox Flower, Late Autumn, sekä The End of Summer. Floating Weeds, ehkä R1 Criterion, RB MoC BR on vihertävä.

Mirror / Andrei Tarkovski, RB Artificial Eye (AE, nykyään Curzon Film) Blu-ray, sekä Stalker, RA+B Criterion BR, Solaris, RA Criterion BR, samoin Ivan's Childhood (R2 MK2 Ranska DVD on myös varsin hyvä), suurenmoinen loppu pelastaa tämän hieman epätasaisen Tarkovskin.

Wild Strawberries / Ingmar Bergman, RA Criterion Blu-ray; Fanny and Alexander on kauneimpia värifilmejä, ja Criterion boksi hienoimpia koskaan tuotettuja. R0 SF Ruotsi Blu-ray sisältää vain lyhyen version, ja on 1,78:1-suhteessa, alunperin 1,66:1. Persona on kokeellisempi, huonommin aloittelijalle sopiva elokuva, RA Criterion BR; Trough a Glass Darkly, R1 Criterion USA boksi A Film Trilogy by Ingmar Bergman sisältää myös filmit  Winter Light ja Silence; epätasaisemmat, mutta varsin kauniit Cries and Whispers, RA Criterion BR, ja Saraband, R0 Tartan UK, kuulunevat vielä peruskokoelmaan, ehkä myös varsin epätasainen The Seventh Seal, RA Criterion USA Blu-ray.

La Strada / Federico Fellini, RB Studio Canal Blu-ray; perinteinen mutta unohtumaton, aloittelijalle hyvin sopiva filmi; nostalginen Intervista, R1 Koch Lorber USA (keltainen teksti) on pakko-ostos elokuvien ystävälle.. 8 1/2, RA Criterion USA Blu-ray, ja La Dolce Vita, RA Criterion Blu-ray USA, ovat epätasaisia, mutta sisältävät joitain elokuvan ikonisimmista kohtauksista; surrealistinen, hieman epätasainen, mutta parhaimmillaan hengästyttävä keskikauden Fellini, Giulietta Degli Spiriti (Juliet of the Spirits), R2 Nouveaux Pictures UK, ei ole edes kaikkien harrastajien ymmärtämä :), eikä sovi aloittelijalle.

Ikiru / Akira Kurosawa, RA Criterion BR, on parhaita elokuvia; katso, ennen kuin on liian myöhäistä.. :), hieman epätasainen The Idiot, R2 Masters of Cinema UK. The Seven Samurai, RA Criterion USA Blu-ray boksi, sopii hyvin aloittelijalle (Seitsemän Samuraita, ja RAN, RB Studio Canal 4K-masteroitu Blu-ray, lienevät parhaat Kurosawan keskiaikaisista rymistelyistä).

Dekalog / Krzysztof Kieslowski, RB Arrow Blu-ray boksi; komea Dekalog on 10 elokuvaa ihmisen tilasta, ja Arrow boksi on kerrankin parempi kuin RA Criterion :), The Double Life of Veronique, Kieslowskin virtuoosikappale, R0 Artificial Eye UK Blu-ray on hyvä ja halpa, RA Criterion Blu-ray on myös laadukas. Three Colors: Blue; RA Criterion USA Three Colors Blu-ray boksi.
L'eclisse (The Eclipse) / Michelangelo Antonioni, RA Criterion BR; vieraantumistrilogian päätösosan pitkä loppukollaasi on upea. La Notte, RA Criterion Blu-ray, on "trilogian" kaunisrytminen, keskimmäinen osa. L'Avventura ei ole aivan muiden osien luokkaa, mutta on kuuluisa uudesta, "modernista" elokuvakielestään, R1 Criterion USA on, yllättävää kyllä, leikattu pystyreunoista.
Nämä elokuvat vieraannuttanevat aloittelijan, mutta trilogian ystävän kannattanee ostaa myös varsin samantyylinen The Red Desert, RA Criterion USA Blu-ray; RB BFI UK Blu-ray on tummempi ja värikylläisempi.

The Green Ray / Eric Rohmer, mainitaan usein hyväksi Rohmer-aloitusfilmiksi, kaikilla töillä lienee tosin kannattajansa; R0 Arrow Films UK The Eric Rohmer Collection-boksissa myös A Good Marriage, Pauline at the Beach, Full Moon in Paris, My Girlfriend's Boyfriend, ja Aviator's Wife (Komediat ja Sananlaskut-sarja), sekä heikompi The Marquise of O; vain Love in the Afternoon menee päällekkäin Criterionin kanssa.
RB Potemkine Blu-ray boksissa ovat kaikki Rohmerin filmit, jotkut mataliksi leikattuina, kaikki boksit tulee hankkia :)
Eric Rohmer's Six Moral Tales, R1 Criterion USA, on kaikkein parhaimpia bokseja, ja sisältää hienot Claire's Knee, Love in the Afternoon, ja kohtalaisen My Night At Maud's:n, sekä aikaisemmat The Bakery Girl of Monceau, Suzanne's Career, ja La Collectionneuse. R2 AE UK:n upean, viimeisen, Tales of the Four Seasons-sarjan boksissa A Tale of Springtime, A Winter's Tale, A Summer's Tale, sekä An Autumn Tale.
(Conte de printemps, Conte d'hiver, Conte d'été, ja Conte d'automne); osat 1-2 ovat ei-anamorfisia. Rohmerin kolmeen ryhmään jaetut pääteokset kuuluvat kaikkein täydellisimpiin elokuviin; nämä kauniit työt ovat kuitenkin usein aloittelijan silmissä hitaita, joten ne eivät ole helpoin avaus laatuelokuviin. Moraalitarinoiden kolme ensiksi kuvattua osaa (1,2,4) kannattanee katsoa vasta nähtyään muut 13 filmiä.
Monet pitävät (vielä-) enemmän naisten näkökulmasta kuvatuista jälkimmäisista sarjoista, mutta elokuvan ystävälle kaikki kolme boksia ovat pakko-ostoksia; Arrow ei ole teknisesti Criterion-laatua, mutta hyvin katsottava sekin.

Mother and Son
/ Aleksander Sokurov, R2 Artificial Eye UK ei ole anamorfinen, mutta tämä on ehkä kaikkien aikojen kaunein elokuva.., myös hieno Father and Son, R2 Artificial Eye UK:lla on myös hyvä lyhytfilmi A Soldier's Dream; ainutlaatuinen, yhdellä otoksella kuvattu Russian Ark, RA Kino Lorber Blu-ray USA.
Ideale Audiencen Sokurov-filmit on nimetty harhaanjohtavasti dokumenteiksi, esim. hieno, viisiosainen Spiritual Voices - From the Diaries of War, on pikemminkin elokuvallinen runo. R0 Ideale Audience Ranska ja R0 Facets USA ovat identtiset. Muut filmit ovat hieman epätasaisia, mutta suositeltavia; kaunis Maria on Elegy of the Land DVD:llä, R0 Ideale tai Facets.
Sokurovin nerokkaat filmit eivät sopine aloittelijalle; Alexandra, R2 Artificial Eye UK, on kerronnaltaan perinteisempi.

The Wind Will Carry Us (Le vent nous emportera) / Abbas Kiarostami, R2 MK2 Ranska on värikkäämpi kuin RA Cohen BR. Taste of Cherry, R2 Artificial Eye UK:lla myös mestarikurssi 10 on 10, jonka useampien ohjaajien toivoisi katsovan.. Kiarostamit eivät sovi aloittelijalle. Close-Up, RA Criterion USA Blu-ray; kokeellinen 10, R2 Optimum UK. Five dedicated to Ozu on nerokas, kaunis (ja yllättävän hauska!), kokeellinen elokuva, koostuen viidestä pitkästä otoksesta. Hämärässä kuvattu 5. osa vaatii toimiakseen täysin pimennetyn huoneen. Ozu-viittaus kohdistunee filmin Early Summer avauskohtaukseen, joka saattaisi olla Viidestä. Ei-anamorfista R2 BFI UK:ta voi kokeilla myös anamorfisella suhteella, mahdollisimman suurena. Hieno dokumenttifilmi ABC Africa; R1 New Yorker Video USA levyllä ei näy arvosteluista poiketen kampausvirheitä ainakaan hyvällä projektorilla. Kiarostamin elokuviin tutustuminen kannattaisi aloittaa ns. Maanjäristys-trilogian kahdesta hienosta, viimeistä osasta: Life, And Nothing More (Et la vie continue) ja Trough the Olive Trees (Au travers des oliviers). 1. "osa", Where's the Friend's Home, ei ole samantasoinen. Englanninkielisin tekstein nämä löytynevät kuitenkin vain piraatteina (Trough the Olive Trees löytynee myös AE:n VHS-kasettina, ja kannattaa ostaa jo loppukohtauksensa takia :) Päivitys: Katso Criterion-sivut. Ranskantaitoiset iloitsevat Amazon.fr-versioista, nämä filmit tosin kestävät huonoa kuvanlaatua. Tiettävästi Kiarostamin mukaan elämän kallisarvoisuutta korostava  "trilogia" muodostuu myös pikemminkin kahdesta viimeisestä osasta, sekä elokuvasta Kirsikan Maku. R2 BFI UK tai R1 Cinema Guild Shirin ei ole helpoin 1. Kiarostami.
Parhaimmillaan Kiarostamin filmit ovat elokuvan vastaus runoudelle, monikerroksiset työt merkitsevät eri asioita eri henkilöille, ja töistä voi ammentaa aina uusia elämyksiä eri katselukerroilla. Katsojaa osallistumaan kutsuvat, elämää rikastuttavat, humaanit filmit ovat vastakohta kertakäyttöisille kaupallisille elokuville.

Eternity and a Day / Theodoros Angelopoulos, R4 Madman / AV Channel Australia (kelt. teksti), Amazon.uk. Travelling Players, R2 New Star Kreikka, Stelios on myynyt ebayssa kohtuuhintaan, sekä kohtalaiset Suspended Step of the Stork, ja Landscape in the Mist, myös R2 New Star Kreikka. Uudempi elokuva R2 Artificial Eye UK The Beekeeper on kohtalaisen hyvä.

Uzak (Distant) / Nuri Bilge Ceylan, R2 Artificial Eye UK, hyvä kuvanlaatu, kuten myös The Early Works, vähemmän hyvä kuva, sisältäen "trilogian" toisen osan Clouds of May, ja esikoisfilmin, 1. osan Kasaba (joka ei ole anamorfinen), Climates (Iklimler) R2 Imaj Turkki, Tulumba; R1 Zeitgeist USA sisältää saman masterin lomiteltuna; kampausvirheitä on silti varsin vähän. Ceylan, kuten monet muutkin tässä listatut ohjaajat, ovat hyvä osoitus siitä, että nerokkaita, aikuisille sopivia elokuvia tehdään 2000-luvulla siinä kuin ennenkin.
Millenium Mambo / Hsiao-Hsien Hou, R2 TF1 Ranska, erinomainen levy; kannattaa ostaa, kun sen vielä saa; nerokas Café Lumière, R1 Wellspring USA (keltainen teksti) on kunnianosoitus Ozulle, jonka töihin siis kannattaa tutustua ensin; episodielokuva Three Times, R2 Artificial Eye UK. Flight of the Red Balloon, R2 Network UK:ssa on kaunis, filminkaltainen kuva, ja R1 IFC USA on tiettävästi myös ok.
Varhaiset, hieman heikommat työt sisältävä 8 filmin R0 Sinomovie Taiwan ei-anamorfinen boksi, Hou Hsiao-Hsien Ultimate Collection, lienee taas lopussa, ja aikaisempi Classic Collection on myös loppuunmyyty.

Vive L'Amour / Ming-Liang Tsai, ei-anamorfisen R1 Fox USA:n saa käytettynä Amazonista, R0 Sony Taiwan Blu-rayn rajaus on poikkeava.
Tsain filmit eivät sopine aloittelijalle; hyvin omaleimaiset, nerokkaat elokuvat pikemminkin vaativat, kuin vain kestävät useampia katseluita. Hyvänä esimerkkinä What Time Is It There?, ei-anamorfinen R1 Wellspring USA (keltainen teksti), tai anamorfinen R2 Cinemagi, teksti ruotsi; pitkä loppukohtaus on poikkeuksellisen hieno. Nämä nähtyään on valmis katsomaan myös upean I Don't Want to Sleep Alone; filmissä on joitain kaikkien aikojen kauneimpia hiljaisia kohtauksia, ja se on ylipäätään parhaita elokuva, sikäli kuin Tsaita ymmärtää; R0 Axiom Films UK on (kerrankin) teknisesti hyvälaatuinen.
Tsaita katsoo toki huonommiltakin levyiltä; The River, ei-anamorfinen R1 Wellspring USA (keltainen teksti). Goodbye, Dragon Inn, 21. vuosisadan Cinema Paradiso, samoin Wellspring (R0 Catalyst Taiwan on loppu). Wellspring on ei-anamorfinen ja keltaisin tekstein, mutta sisältää myös hyvän lyhytfilmin The Skywalk Is Gone, joka on jatkoa filmille What Time Is It There?. "Trilogian" päätösosa on The Wayward Cloud; R0 Axiom Films UK on hyvälaatuinen. Tämä kannattanee katsoa vasta nähtyään kaikki em. Tsain työt; The Wayward Cloud ei ole helppo Tsai-aloituselokuva, kuten ei myöskään The Hole, ei-anamorfinen R1 Fox Lorber USA (keltainen teksti).
Tsain elokuvien kieleen on ehkä helpointa tutustua katsomalla filmit mainitussa järjestyksessä, Vive L'Amour:kaan ei toki ole helppo elokuva. Katsojan kannattaa kuitenkin olla kärsivällinen, kerran Tsain rytmin löydettyään pintapuolisesti hitaat filmit muuttuvat äkkiä hyvin koskettaviksi ja intensiivisiksi, aivan samanlaista efektiä ei liene muiden ohjaajien tuotannossa.
Malesialaissyntyisen neron työt eivät ole ainakaan huonompia kuin Antonionin, johon häntä usein verrataan.

Jean de Florette / Manon of the Spring / Claude Berri, samalla levyllä R0 Shout! Factory USA Blu-ray; kaunis ja helppo, kaksiosainen avaus ranskalaiseen elokuvaan.
La Belle Noiseuse (The Beautiful Troublemaker) / Jacques Rivette, R2 Artificial Eye UK, 2 & 3 DVD:n julkaisut ovat identtiset, 3. levy on lyhyt versio, sekä vain harrastajalle sopiva Céline and Julie Go Boating, R2 BFI UK.
Le Mépris (Contempt) / Jean-Luc Godard, RA+B Optimum tai Lionsgate Blu-ray. Two or Three Things I Know About Her, R1 Criterion USA, on taas hyvä avaus Godardin hieman vaativampaan tuotantoon, kuten komea Histoire(s) du Cinéma; R2 AE UK:n tekstitys on täydellisempi kuin R0 Gaumont Ranskan, joka on taas selvästi tyylikkäämpi boksi; tämän monikielisen työn kaikkia kohtia ei tosin liene tarkoitettu käännettäviksi. Kaunis Eloge de l'amour (In Praise of Love), R2 Optimum UK. Teknisesti erinomaisessa R1 Lionsgate USA Godard-boksissa on mestarin harvinaisemmista filmeistä varsin hyvät Passion, ja First Name: Carmen, sekä heikommat Oh, Woe Is Me, ja Detective.
News From Home / Chantal Akerman, hienossa R2 Cinéart Belgia boksissa The Chantal Akerman Collection (Les Annees 70), löytyy ehkä parhaimmin Amazon, myös Je tu il elle, Hotel Monterey, Les Rendez-vous d'Anna, ja Jeanne Dielman, 23 Quai du Commerce, 1080 Bruxelles. Akermanin omaleimaiset, hieman kokeelliset mestariteokset eivät sovi aloittelijalle, mutta elokuvan ystävälle tämä melko harvinainen belgialainen boksi on pakko-ostos; kannattaa ostaa, kun sen vielä saa. Eclipsestä puuttuvat Jeanne Dielman ja hyvät ekstrat.
Twenty-four Eyes / Keisuke Kinoshita, R2 Masters of Cinema UK, on ehkä paras avaus japanilaiseen elokuvaan; sodanvastainen draama on hyvin kaunis ja helppo.

Cinema Paradiso / Guiseppe Tornatore, RB Arrow 25th Anniversary Remastered Edition 2013/2014 Blu-ray boksi; ylistys elokuvalle ja romantiikalle, hyvä avaus laatuelokuviin. Loppukohtaus on elokuvan historian parhaita.. Boksi sis. molemmat versiot (pitkä & lyhyt).
Vanha 2009 RB Arrow Blu-ray sisältää vain lyhyen version, eikä ole Blu-rayksi teknisesti suuri parannus.
City Lights (Kaupungin valot) / Charlie Chaplin, R1 Image Entertainment USA on oikeassa kuvasuhteessa, ja kannattaa ostaa käytettynä, varmimmin Amazon.com; kaunein alkuperäisessä 1,13:1-kuvasuhteessa, Criterion, Artificial Eye ja Kinewelt BR:t ovat leikattuja.
Sunrise - A Song for Two Humans  / F.W. Murnau, RB Masters of Cinema UK tai R0 Carlotta Ranska Blu-ray; listatuista töistä ehkä epätasaisin, mutta hyvin kauniit yökuvat nostanevat klassikon peruskokoelmaan.
Au hasard Balthazar / Robert Bresson, R1 Criterion; helpoimmin lähestyttävä Bresson on A Man Escaped, RA Criterion tai R0 Gaumont BR.
I Fidanzati / Ermanno Olmi, R1 Criterion USA; Il Posto, myös Criterion. Viihdyttävä, omaleimainen Tickets, R2 AE UK, on Olmi / Kiarostami / Loach-yhteistyö, ja helppo suositus.

Umberto D. / Vittorio de Sica, RB Cult Films Blu-ray, sekä Bicycle Thieves, RA Criterion USA Blu-ray.
L'Atalante / Jean Vigo, nuorena kuolleen mestarin koko tuotanto on RA Criterion USA Blu-rayllä.
2001 - A Space Odyssey / Stanley Kubric, R0 Warner USA-Blu-ray on erinomainen, eikä eurolevyäkään ole haukuttu; 12 Angry Men / Sydney Lumet, RA Criterion USA Blu-ray; All Quiet on the Western Front / Lewis Milestone, R0 Universal USA Blu-ray; hieman epätasainen, mutta tärkeä sodanvastainen elokuva.
Grand Illusion (La Grande Illusion, Suuri Illuusio) / Jean Renoir, sodan- ja nationalisminvastainen, suurista ennakko-odotuksista kärsivä teos, RB Studio Canal Blu-ray. Rules of the Gamesissä tapetaan eläimiä, muista ansioistaan huolimatta filmi ei liene poliittisesti oikeaoppinen :)
The World / ZhangKe Jia, R0 Masters of Cinema UK Blu-ray. Kiinan kuudennen sukupolven, modernimpi mestariohjaaja; tämä on hyvä, varsin omaleimainen tutustumisteos. Varhaisemmat elokuvat ovat kaikki erinomaisia draamoja muuttuvasta Kiinasta; vähemmän näyttävinä ne sopivat huonommin aloittelijalle; Unknown Pleasures ja Xiao Wu ovat samalla R2 Artificial Eye UK julkaisulla; Platform, myös AE, kärsii kampausvirheistä, mutta filmi on hyvä. Still Life, R1 New Yorker USA, on hyvä, omaleimainen, suositeltava elokuva, mutta ei ehkä aivan aiempien Jian teosten tasoinen. Vain hieman kampausvirheistä kärsivä levy sisältää myös dokumentin Dong; Korea-versiosta ei havaintoa.
Dokudraama 24 City, R1 Cinema Guild USA on hieman parempi kuin R2 Drakes Avenue UK, molemmisssa myös Cry Me a River.

Pather Panchali
/ Satyajit Ray on RA Criterion USA Blu-ray The Apu Trilogy boksissa, jossa myös Aparajito ja The World of Apu; hienon Apu-trilogian ohella Rayn mestariteoksista on saatavilla upea The Music Room (Jalsaghar), RA Criterion USA Blu-ray.
Kohtalainen The Adversary, R2 Mr. Bongo Films UK. Apu-trilogia, de Sican Polkupyörävaras, sekä Luc & Jean-Pierre Dardennen Rosetta, RA Criterion USA Blu-ray, antavat sopivaa perspektiiviä, jos elämä tuntuu raskaalta.

Mies vailla menneisyyttä (The Man Without a Past) / Aki Kaurismäki, R0 Future Film Suomi Blu-ray, Kauas pilvet karkaavat (Drifting Clouds), R0 Future Film Suomi Blu-ray, Tulitikkutehtaan tyttö (The Match Factory Girl), R0 Future Film Suomi Blu-ray, Ariel, R0 Future Film Suomi Blu-ray, ja Varjoja paratiisissa (Shadows in Paradise), myös R0 Future Film Blu-ray. Hieno Juha, R0 Future Film Suomi Blu-ray on selvä parannus Sandrew DVD:n.
Closely Watched Trains / Jiri Menzel, R0 Arrow BR aavistuksen leikattu alareunasta, R1 Criterion USA, hauskan traaginen elokuva.. :)
The Road Home / Yimou Zhang, R2 Columbia UK (Suomi-teksti), on ehkä paras Zhang-aloituselokuva; kaunis ja romanttinen filmi. Zhang on (oli, kts. alla) viidennen sukupolven, perinteisten, hyvin aloittelijalle sopivien filmien mestari. To Live, R1 MGM USA; hieno, amatöörinäyttelijöin toteutettu Not One Less; R2 Columbia UK:ssa on myös Suomi-teksti; kohtalainen The Story of Qiu Ju, R1 Sony USA (keltainen teksti). Riding Alone for Thousands of Miles oli vielä hyvä draama, ja Happy Times lämminhenkinen komedia; tämän jälkeen Zhang on ohjannut toimintaelokuvia, laskuthan tulee maksaa, huokaus.. :)
Romanttisista kiinalaiselokuvista pitävän kannattaa ostaa myös Sijie Dain ohjaama, kaunis The Little Chinese Seamstress, R3 Mega Star Hong Kong.

The Vertical Ray of the Sun
(At the Height of Summer) / Anh Hung Tran, R1/R2-versiot ovat eri nimillä :) R1 Sony USA on terävämpi kuin R2 AE UK, mutta R1:ssä on keltainen teksti; R2:nkin teksti on huono, kiinteä ja kookas, mutta edes valkoinen... R2:n vähemmän häiritsevä teksti käynee kauneimpiin värifilmeihin kuuluvalla teoksella terävyyden edellä.
Werckmeister Harmonies / Béla Tarr, R2 Artificial Eye UK The Béla Tarr Collection boksin ei-anamorfinen Werckmeister on identtinen v. 2004 AE:n kanssa; boksi sisältää myös saman version filmistä Damnation (alkup. 1,33:1-suhteessa), ja anamorfisen, kohtalaisen filmin The Man from London. Tarrin täysin omaperäiset elokuvat tarjoavat unohtumattomia elämyksiä elokuvaharrastajalle, vaikka ovatkin usein hieman epätasaisia; nämä filmit eivät sovi aloittelijalle.
Viridiana / Luis Bunuel, R1 Criterion USA, lienee paras avaus surrealismin isän tuotantoon. Salvador Dalin kanssa tehty esikois(lyhyt)filmi, Un Chien Andalou, antaa leimansa koko myöhemmälle tuotannolle, mutta R2 BFI UK:n boksi, jossa myös heikompi L'Age d'Or, kärsii kampausvirheistä, ja on hintaansa nähden heikkolaatuinen.
Princess Raccoon (Tanuki-goten) / Seijun Suzuki, mestarin vanhoilla päivillään ohjaama surrealistinen ja kaunis, riemukas musikaali ei sovi aloittelijalle; R3 Mei Ah Hong Kong. R1 Geneon Pioneer USA on ehkä hieman terävämpi, mutta teksti on keltainen; R2 Yume UK kärsii hieman kampausvirheistä.
When a Woman Ascends the Stairs / Mikio Naruse, R1 Criterion USA; Narusen filmit ovat hienovaraisia, vähemmän näyttäviä kuin muiden suurten japanilaisohjaajien, ja sopivat siis huonommin aloittelijalle. Lisää Narusea löytyy R2 BFI ja Masters of Cinema UK:n varsin hyvistä Mikio Naruse-bokseista.
Playtime / Jacques Tati, RA Criterion USA ja RB BFI UK Blu-rayt ovat molemmat laadukkaita. Ainutlaatuinen Playtime paranee katsomiskertojen mukana (vrt. Tsain filmit), mutta ei ole sopiva aloittelijalle.
Children of Paradise / Marcel Carné, RA Criterion USA Blu-ray, ei liene maailman paras elokuva, kuten sitä usein mainostetaan, kohtalainen filmi kuitenkin, ja on hämmästyttävää, että se voitiin kuvata miehitetyssä Pariisissa.

Heimat / Edgar Reitz, R2 Tartan ja R2 Second Sight UK näyttävät samalta, R1 on surkea :), Heimat 2 - Chronicle of a Generation, R2 Tartan / Second Sight UK, on musiikinystävien suosikki; Heimat 3 - A Chronicle of Endings and Beginnings, R2 Artificial Eye UK. Reitzin massiivinen, 55-tuntinen Kotiseutu-trilogia on kokonaisuutena elokuvan merkkiteoksia, "vaikka" onkin alunperin tv-tuotanto. Varsin keskinkertainen 1. tunti on heikoin, mutta loput 54 ovat varsin laadukkaita... Kaikki kolme boksia ovat suositeltavia elokuvan ystävälle.
The Color of Pomegranates / Sergei Paradjanov, löytyy R1 Kino USA-boksista The Films of Sergei Paradjanov. Paradjanov on suurelle yleisölle tuntemattomimpia parhaista ohjaajista; nämä työt kuuluvat ehdottomasti kaikkien aikojen kauneimpiin. Boksi sisältää myös surrealistiset, nerokkaat teokset The Legend of Suram Fortress, Ashik Kerib, ja Shadows of Forgotten Ancestors, joka kannattanee katsoa viimeiseksi. Tämä on pakko-ostos kokeneemmalle harrastajalle; levyt eivät juuri kärsi kampausvirheistä hyvällä projektorilla.
Syndromes and a Century / Apichatpong Weerasethakul, R2 BFI UK ei ole aivan yhtä terävä kuin R0 Strand USA, mutta R2:n tekstitys on parempi (pienempi ja valinnainen).
Hypnoottisen kaunis, hieman surrealistinen mestariteos on hyvä avaus Weerasethakulin tuotantoon, elokuva ei sopine aloittelijalle.

Kokeelliset elokuvat

Edennyt jo hieman pidemmälle tutkimusmatkalla laatuelokuviin? Myös nämä ovat upeita filmejä elokuvaharrastajalle:

Dog Star Man / Stan Brakhage, RA Criterion USA By Brakhage: An Anthology, Volumes One and Two Blu-rayllä on yli tunnin pituisen Dog Star Manin lisäksi 55 avant-garden mestarin lyhytfilmiä. Nämä ovat vaativia, abstrakteja, kauniita teoksia, jotka ovat parhaimmillaan suurella kankaalla, pimeässä huoneessa. Hyvin omaleimaiset teokset laajentavat harrastajankin maailmankuvaa, ja ovat aluksi parhaimmillaan pienissä erissä, parantuen katselukertojen myötä. Brakhage oli todellinen valon taiteen mestari, katso upea Glaze of Cathexis.
YouTubessa on osia Dog Star Manistä; tämä Prelude alkaa videolla hitaasti, Preluden loppuosan video pääsee vauhtiin nopeammin, myös osa 2.

Hybride / Johanna Vaude; kaunilla R0 Lowave (Microcinema) Ranska-julkaisulla on hengästyttävän Explorationin lisäksi (kaikkien aikojen paras? :) esikoisfilmi L'oeil sauvage (Wild Eye), Notre Icare (Our Icarus), ja kolme muuta, nuoren taiteilijan avant-garde-filmiä.
Magick Lantern Cycle / Kenneth Anger; RB BFI UK Blu-ray on hieman parempi, ja sisältää samat filmit kuin R0 Fantoma USA DVD:t The Films of Kenneth Anger Vol. 1&2; hieman epätasaiset, mutta iloiset avant-garde-filmit, kuten Fireworks ja Inauguration of the Pleasure Dome, eivät varmasti sovi aloittelijalle.
Cosmogonies / Hugo Verlinde; R0 Lowave Ranska, myös suoraan Lowave. Komealla avant-garde-levyllä on Body and Light-sarjan, jossa abstrakteja filmejä heijastetaan ihmisvartalolle, töistä Aldebaran, Geminga, ja (harmittavan lyhyt) Betelgeuse, sekä graafisemman, Celestial Bodies-sarjan Ephese, Altair, ja levyn jostain syystä aloittava, heikompi, kuivahko Derviches. Julkaisulla on myös lyhytfilmejä Verlinden teoksia esittävistä installaatioista.
DRIFT / Leah Singer, komean R0 Plexifim USA/UK-boksin mukana tulee kaunis 112-sivuinen taidekirja. Lee Ranaldon kanssa tehty, hyvin kaunis kokeellinen mestariteos koostuu jaetuille kankaille projisoiduista kuvista, filmeistä, sekä Ranaldon monikanavaisesta musiikista, äänistä ja teksteistä.

Eyeshift / Pierre-Yves Cruaud, R0 Lowave Ranska. Dynaaminen False Solitude (Fausse solitude), on tämän DVD:n kohokohta, sisältäen myös The Hotel of Reproducible Lives (L'hôtel les vies reproductibles), hypnoottisen Living Lights (Vivantes lueurs), ja neljä muuta kokeellista, modernia filmiä, sekä installaation Passages.
Slide / Yuki Kawamura, R0 Lowave Ranska; tyylikkään levyn kohokohdat ovat kolme poikkeuksellisen kaunista filmiä: Slide, Jour de reve, ja Voisin. Huomaa myös bonusfilmi Lethe; DVD sisältää yhdeksän unenomaista, kokeellista filmiä.
Toisen katselukerran jälkeen mainitut työt saattaa olla valmis nimeämään kaikkien aikojen kauneimpien joukkoon :)
Fragil(e) / Helga Fanderl, R0 Lowave Ranska, listattu myös Fragiles. Julkaisulla on yksitoista nerokasta, kokeellista elokuvaa vuosilta 1986-2006. Kokonaan ilman ääntä toteutetut, hyvin kauniit teokset eivät sovi aloittelijalle, mutta tämäkin on upea, hyvin suositeltava DVD elokuvaharrastajalle.
The Films of James Broughton, R0 Facets USA boksi sisältää 17 avant-garde-filmiä, mukaanlukien kauniit, iloiset työt Four in the Afternoon, The Pleasure Garden, The Bed, ja Dreamwood. Tämä boksi ei liene paras avaus kokeellisiin elokuviin, mutta on kokeneemmalle harrastajalle erinomainen ostos. Levyt ovat teknisesti kohtalaisen hyviä.

Annamme mielellämme lisätietoja vaikkapa puhelimitse tai sähköpostilla, asiantunteva ja ystävällinen suunnittelupalvelumme on käytössäsi veloituksetta. Kaikki tiedustelut ovat tervetulleita.
Lähetyksen ohella monet tuotteet ovat noudettavissa myös pääkaupunkiseudun tai Tampereen varastoilta.

Saatuamme tietää hieman asennustilasta, ja sopivan budjetin, kokoamme Sinun toiveesi mukaisen, parhaan hinta/laatusuhteen paketin suurvalikoimamme tuotteista, asiakkaan ei tarvitse käyttää aikaansa tuotteiden opiskeluun.
Valkokankaita löytyy paljon varastosta kiiretoimituksiin, ja teetämme rutiinilla mittatilauskankaat kaikkiin tarpeisiin.
Erikoistuotteet ovat normaalituotteitamme.